Hetkeä aikaisemmin olin väijynyt uhriani. Tai kun kyse on Janne Nygårdista lienee epäkorrektia puhua uhrista. Tuo mies oli kohtalaisen lyheyn elämänsä aikana tehnyt niin paljon pahaa, että varmasti ansaitsi kohtalonsa. Kesti vain vähän liian pitkään ennenkuin joku oli halukas maksamaan sen toimeenpanosta. Niinpä kun tuo yhteydenotto asian tiimoilta tuli, en juurikaan empinyt ottaa tehtävää vastaan, vaikka summassa olisikin ollut hieman tarkennettavaa. Ja ainahan sitä piipahtaa Kuokkalassa kun vain tilaisuus tarjoutuu 
Nygård laumoineen piti majaansa Kuokkalan kirkossa. Olisin voinut hoitaa homman helpomman kaavan mukaankin, mutta olin aina halunnut käydä sisällä kyseisessä paikassa. Se rakennettiin joskus vanhan järjestyksen aikaan seurakuntalaisten rahoilla ennen kuin suuret massat erosivat kirkosta. Seurakunnan ajaudutua taloudellisiin vaikeuksiin se myytiin ensin maahanmuutajille moskeijaksi. Mutta kun valtion tulot romahtivat, loppuivat tulot myös maahanmuuttajilta. Ja seuraava omistaja olikin Janne Nygård.
Välinpitämättömyyteni kuitenkin kostautui. Kirkossa ei ollut mitään nähtävää, mutta turpaan tuli senkin edestä. Kirkkosaliin oli kyhätty kaksikerroksinen rakennelma joka muistutti sermeillä rajattua avokonttoria. Ilotalo ilman turhaa yksityisyyttä. Näin paitsi asiakkaat myös orjuutetut seksityöläiset oli helposti valvottavissa.
Olin varautunut tehtävään myrkkypiikillä ja varmuuden vuoksi vanhalla ystävälläni: Glock 9,00mm. Esiintyisin asiakkaana ja tilaisuuden tullen tuikkaisin Jannea piikillä ja poistuisin paikalta enempää viivyttelemättä.
- Päiviä, mitä herralle saisi olla? Vastaanottovirkailijijan tehtävää toimittava mieshenkilö sanoi.
- Ei kai tässä mitään ihmeellisyyksiä tarvita. Nainen puoleksi tunniksi. Mitä maksaa?
- Mies katsoi minua päätään hieman kallistaen, kuin arvioidakseen mikä oikein olin miehiäni
- Eka kerta vai?
- Joo, sillä saa varmaan jotain alennusta.
- Toki, toki – Laura! Mies huudahti ja 40+ naikkonen käveli nuutuneen oloisesti paikalle.
- Hoidahan mies ja laskuta siltä 200 ruplaa normaalista.
Laura hymyili minulle ja pyysi seuraamaan ja minä seurasin. Kävelimme portaat ylös rakennelman toiseen kerrokseen, jossa Laura johdatti minut huoneeseen, jonka ovessa luki Gustafsson.
- No niin, ei suotta hukata aikaa, Laura sanoi ja asettui sängylle. Iästä huolimatta hänen kasvonsa näyttivät kauniilta ja hymystä huolimatta niin tuskaisilta. Jään vain katsomaan häntä hetkeksi ja kohta Laura alkaa tuntemaan olonsa vaivautuneeksi. Hän ei taida haluta että häntä huomattaisiin.
Mutta en tullut kirkkoon Lauraa katsomaan ja niinpä kömmin hänen päälleen, käänsin hänet ympäri, työnsin käsivarteni kaulan ympärille ja aloin puristaa naista tajuttomaksi. Kaulavaltimot painautuivat nopeasti kasaan eivätkä aivot enää saaneet happea, eikä aikaakaan kun Laura makasi tajuttomana. Taustalla soi ”We were born to die”.
|
Kuokkalassa, osa IAuthor Juhani Smura
In Muurahaisen matka
19Jan 12
(0) Comments CommentLeave a comment |
 Subscribe to RSS
|